Janne Antin on monelle suomalaiselle tv-katsojalle tuttu menneiden vuosien erilaisista televisio-ohjelmista, mutta sitä et taida tietää, että Janne on myös pitkän linjan yrittäjä. Janne nimittäin osti ensimmäisen yrityksen ollessaan 18-vuotias. Silloin hänestä tuli ylpeä solariumin omistaja. Sittemmin elämä on vienyt Jannea monen mutkan kautta ja monen tehtävän, sekä omien yritysten että palkkatyön kautta nykyiseen tilanteeseen, hän on nimittäin vetänyt lähes vuoden Jannen Pienten koirien hoitolaa.
Jannella on ollut jo pienenä kotona asuessaan koira, mutta hän ei pitänyt itseään varsinaisesti koiraihmisenä mutta tehdessään Unkarissa töitä television tuotantoyhtiölle ja esiintyessään Onnen Arpa-ohjelmassa hän sai uudenlaisen idean, joka tulisi muuttamaan hänen elämänsä, elettiin siis vuotta 2018. Janne asui siis Budapestissa Unkarissa neljän pienen koiransa kanssa ja matkasi koko Unkarissa asumisensa ajan edestakaisin Suomen ja Unkarin väliä ja kerran etsiessään hoitopaikkaa koirilleen, Janne tapasi kaksi maltalaista opiskelijaa, joille hän vei omat koirat hoitoon näiden kotiin. Tästä kokemuksesta ja takaisin Suomeen tulosta syntyi lopulta ajatus perustaa kodinomainen hoitola nimenomaan pienille koirille, heti kun hän palaisi Suomeen.
Vinkki uudelle yrittäjälle: ota selvää asioista
Aikoinaan kun Janne aloitti yrittämisen, ei hän liikoja miettinyt. Nyt hän antaa mielellään kaikille yrittämistä miettiville vinkin, että ottakaa asioista selvää, älkää hätäilkö.
Kun itse olin palaamassa Suomeen ja perustamassa tätä koirahoitolaa, yritin kysellä neuvoja sekä myös määräyksiä koirahoitolaan liittyen ja sain huomata, että suurimman osan asioista pitää hakea tieto itse ja käyttää siihen aikaa. On parempi kysyä neuvoja ja varmistaa asiat ennen kuin aloittaa, kuin että joutuisi aloittamaan uudestaan, tämän sanoessaan Janne myös myöntää, että Suomessa yrityksen perustaminen ja yrittäminen ovat helppoa.
Yrittämisessä minua innostaa vapaus ja oma vastuu, olla itsensä pomo ja tunnen, että juuri tällä hetkellä olen todella tyytyväinen elämääni täällä maaseudun rauhassa ja sen on saanut aikaiseksi tämä kokonaisuus, jossa yhdistyvät yrittäjän vapaus, koirat ja tämä rauha.
Unkarissa asuessaan Janne piti siitä, ettei häntä tunnettu kadulla kulkiessa ja palatessaan Suomeen, hän halusi muuttaa paikkaan, mistä toisaalta olisi helppo päästä isoihin kaupunkeihin ja matkoille, mutta samalla olisi rauhaa ja sellaisen hän löysi Letkusta. Letku on aivan Somerniemen naapurissa Lohjan, Vihdin ja Karkkilan rajojen tuntumassa ja Jannen hoitolaan ajaessa tulee tunne, että onkohan tämä oikea tie, mutta perille kun pääsee, näkee miksi paikka on Jannen mieleen.
Halusin löytää rauhallisen paikan, mutta samalla paikan, joka on lähellä mahdollisia asiakkaita. Ja tämä tila on juuri tässä Turun, Tampereen ja Helsingin kolmiossa eli sekä minulla, että asiakkailla on lyhyt matka tuoda koirat tai kissat tänne meille maaseudun rauhaan hoitoon ja esimerkiksi uuden vuoden vaihde on meillä jo täyteen varattuna.
Pienten koirien hoitola
Jannen yritys on siis koirahoitola, mutta ei aivan tavallinen sellainen. Itseasiassa Janne koirahoitola on aivan omanlaisensa, jollaista vastaavaa ei Suomessa ole muualla.
Meillä koirat ovat vapaana, ei häkeissä. Koirat ovat aivan kuin olisivat kotonaan ja siksi otankin meille vain pieniä koiria (max 10 kiloa ja 40 cm säkäkorkeus) ja kerrallaan meillä voi olla kahdeksan hoitokoiraa omien neljän koiran lisäksi.
Janne aloitti koirahoitolan jo Unkarissa ja hänellä oli asiakkaina lähinnä ulkomaalaiset Unkarissa asuvat ihmiset, jotka antoivat koiransa Jannen hoiviin käydessään kotona tai lomilla ja näiden Unkari vuosien aikana ajatus omasta koirahoitolasta Suomessa, jossain rauhallisessa paikassa vähitellen syntyi ja kasvoi ja lokakuussa 2018 siitä tuli todellisuutta.
Täällä koirilla on turvallista olla ja tilaa leikkiä ulkona ja jos minulle käy jotain tai olen kipeä, on minulla apu lähellä, joten koirista pidetään aina huolta. Itseasiassa ajatuksissa on jo ollut, että tarvitsen kohta puoliin palkatun apulaisen huolehtimaan kanssani koirista ja kissoista.
Hoitokoirien tulee olla sosiaalisia eivätkä ne saa olla aggressiivisia ja koiran tulee aina ensiksi tulla tutustumaan meihin ja laumaan, sillä alusta alkaen hoitokoirat ovat vapaana meillä. Meillä ei siis todellakaan ole mitään lukollisia huoneita tai häkkejä vaan koirat ovat kuin kotonaan ja siitä olen saanut asiakkailta kiitosta.
Alun perin koirien piti olla omassa talossaan mutta ensimmäisen talven aikana Janne teki jo päätöksen, että koirat ovat hänen kanssaan talossa. Myöhemmin syntyi ajatus kissahoitolasta, joka sitten tänä vuonna avattiinkin tähän alun perin koirille tarkoitettuun tilaan.
Kissahotellissa on oma televisio ja jokaiselle kissalle oma ”huone”. Meillä voi olla kerralla maksimissaan kymmenen kissaa hoidossa, kertoo Janne.
Itseasiassa minulla oli hyvää onnea, että löysin tämän paikan nettiä selatessani Budapestissä. Ja vielä että sain tämän vuokralle, ja mikäli tämä tuntuu hyvältä ja koirahoitola toimii yrityksenä, minulla on mahdollisuus ostaa tämä tila omakseni, aika näyttää miten käy.
Elämä opettaa
Jannen muistellessa elämänsä moninaisia vaiheita, käy ilmi, että elämä opettaa matkalla. Vuosien erilaiset työtehtävät ovat antaneet Jannelle kokemusta niin myynnistä kuin asiakaspalvelusta ja omien vanhempien yrittäjätaustat olivat antamaan osansa Jannen kasvutarinalle ja oman nykyisen yrityksen syntymiselle.
Jannen omaan historiaan mahtuu myös toimiminen parturina ja kampaajana ja paljon erilaisia tuotantoja ravintoloissa ja televisiossa ja näistä on koirahoitolaankin tullut kaiken peruna se, että Janne osaa trimmata omat ja hoitokoirat kuntoon – ja mielessä on ollut jo vaikka minkälaista reality ohjelmaa koirien parissa.
Tosiasia kuitenkin on nyt, että olen todella tyytyväinen elämääni koirieni ja hoitokoirien ja kissojen kanssa täällä kaiken rauhan keskellä, enkä kaipaa keskustojen vilinää. Jos minulla tulee tunne, että tarvitsen vilinää ja vilskettä ihmisten keskellä, täältä pääsee nopeasti kyllä sitten ihmisten ilmoille, miettii Janne.
Kommentointi on suljettu.