Ajankohtaista

Syksyinen luontoretki koiran kanssa – 5 vinkkiä

Toimittaja

Metsälenkki on erinomaista liikuntaa koiralle sekä omistajalle ja uusiin paikkoihin tutustuminen tarjoaa mukavaa vaihtelua tavallisille lenkkipoluille. Valitse esimerkiksi joku kaunis kansallispuisto seuraavaksi kohteeksi koiran kanssa!

Valitse koiran kunnolle sopiva lenkki

Kun suunnittelet luontoretkeä, ota aina huomioon koiran jaksaminen, terveys ja ikä. Monien kilometrien vaellus ei sovi pienelle pennulle, seniorikoiralle eikä sairaalle koiralle. Silloin kannattaa tehdä hieman lyhyempi kävelylenkki ja nauttia luonnosta esimerkiksi piknikin muodossa. Pikkupentua tai pientä koiraa voi halutessaan kuljettaa myös koirarepussa pidemmillä kävelyillä.

Pidä koira kytkettynä

Muista pitää koira kytkettynä luonnossa. Siten koira ei pääse säntäämään villieläinten eikä muiden ulkoilijoiden tai koirien perään. Vapaana liikkuva koira voi myös eksyä, loukata itsenä tai löytää jotain sopimatonta syötävää. Ota halutessasi mukaan pitkä hihna tai flexi, jos haluat, että koira saa liikkua vapaammin.

Mitä pakata mukaan?

Pidemmälle metsälenkille kannattaa ottaa mukaan reppu ja pakata sinne mukaan muun muassa:

  • Koiran juomakuppi
  • Vettä
  • Koiran eväät (ruokaa tai puruluu)
  • Koiran ensiapupakkaus

Muista tarjota koiralle vettä muutaman tunnin välein. Jos kyseessä on monen tunnin kestoinen vaellus, kannattaa koiralle ottaa mukaan ruokaa. Lyhyemmille matkoille riittää esimerkiksi koiran lempiluu, jota se voi pureskella omistajan evästauon aikana.

Jos luontoreitin varrella on järvi tai lampi ja koira on oikea vesipeto, kannattaa mukaan pakata pyyhe tai lämmittävä viltti. Koira on hyvä kuivata huolellisesti uimisen jälkeen, sillä kylmässä vedessä uiminen voi aiheuttaa koiralle vesihännän tai hot spotin, jos turkki jää kylmäksi ja kosteaksi.

Tapaturmat ja ensiapu

Erilaiset haavat ja nyrjähdykset ovat yleisimpiä tapaturmia, joita saattaa sattua luonnossa koiran liikkuessa vaihtelevassa maastossa. Koska usein autolle ja lähimmälle eläinklinikalle on jonkin verran matkaa, kannattaa mukaan pakata ensiapuvälineet. Koiran ensiapupakkauksia myydään lemmikkikaupoissa tai voit myös koota oman ensiapupakkauksen. Ensiapupakkauksen tulisi sisältää: 

  • Keittosuolaliuosta haavojen ja silmien puhdistukseen
  • Steriilejä puhdistusliinoja tai desinfiointiainetta
  • Vanua
  • Ideaaliside (pidemmälle reissulle myös jämäkämpi itseensä liimautuva side, esim. Coban tukiside)
  • Sakset ja pinsetit
  • Kynsisakset

Samat tarvikkeet soveltuvat tietysti myös ihmisten hoitoon, eli ensiapupakkaus on monikäyttöinen ja kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan.

Punkit ja hyönteiset

Koiran turkki kannattaa käydä läpi metsälenkin jälkeen punkkien ja muiden hyönteisten kuten hirvikärpästen varalta. Jos liikutte paljon luonnossa, koiralla kannattaa olla voimassaoleva punkkikarkote myös syksyllä, sillä punkkeja esiintyy keväästä syksyyn. Osa punkkikarkotteista auttaa karkottamaan myös muita hyönteisiä, kuten hyttysiä ja mäkäräisiä.

Yksittäinen hyttysen tai muun hyönteisen pisto on yleensä koiralle vaaraton. Pistokohta saattaa punoittaa, kutista ja turvota hieman, mutta oireet häviävät usein itsestään. Osa koirista voi kuitenkin saada pistoksesta allergisen reaktion, varsinkin jos koira saa useita pistoksia.

Jos pistos on koiran suussa tai nielussa, tai se aiheuttaa todella voimakkaita oireita kuten voimakasta turvotusta, ole välittömästi yhteydessä eläinlääkäriin. Muussa tapauksessa tutki pistoskohta ja mikäli se ei parane itsestään muutamassa päivässä, ota yhteyttä eläinlääkäriin.​

Lähde: News Cision


Muuta luettavaa muualta

Matkatoimisto Detur hakeutui konkurssiin

Monelle suomalaisella matkailijalle tuli varmasti yllätyksenä Detur konkurssi. Helsingin käräjäoikeus on kirjannut konkurssihakemuksen Matkatoimisto Detur Finland Oy:ltä. Yritys on hakeutunut konkurssiin maanantaina.

Tiesitkö tämän Moccamasterista?

Ensimmäinen Moccamaster jonka suunnitteli Gerard C. Smit, julkistettiin vuonna 1969. Moccamaster-kahvinkeittimet valmistetaan käsityönä Alankomaissa.