Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika päättyy koko maassa lauantaina 20. elokuuta. Kiinnipitoaika kestää vuosittain maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti, jolloin koirat on pidettävä kytkettyinä.
Muistathan, että kiinnipitoajan päättymisestä huolimatta koiran vapaana pitämiseen tulee olla lupa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta. Koiran tulee aina vapaana ollessaan olla omistajan valvonnassa. Luonnonsuojelualueilla koira on pidettävä aina kytkettynä.
– Kiinnipitoajan loppumisesta huolimatta koira tulee järjestyslain mukaan pitää taajamassa aina kytkettynä, painottaa Hannu Liedes Suomen Kennelliitosta.
Taajama-alueilla koiran pitäminen vapaana on sallittua ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa ja suljetuilla piha-alueilla. Vapaana olevan koiran tulee aina olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Järjestyslaissa määrätään myös, että koiraa ei saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle vastaavalle juoksuradalle. Koiraa ei saa myöskään viedä yleisille uimarannoille, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, ellei sitä ole erikseen sallittu. Poikkeuksena ovat merkityt koiraladut.
Koirien kiinnipitomääräyksistä voit lukea lisää Kennelliiton verkkosivuilta.
Vastuullinen koiranomistaja tuntee koiraetiketin ja noudattaa sitä, jotta koiran kohtaamiset niin lajitovereiden, muiden eläinten kuin ihmistenkin kanssa sujuvat mahdollisimman sujuvasti. Löydät Kennelliiton koiraetiketti-julisteet Kennelliiton mediapankista.
– Luoksetulo on tärkeimpiä asioita, joita omistaja voi koiralleen opettaa. Se saattaa joskus jopa pelastaa koiran hengen. Koiralle on tärkeä opettaa luotettava luoksetulo jo pennusta pitäen, neuvoo Liedes. Vinkkejä luoksetulon opettamiseen löytyy esimerkiksi hankikoira.fi-sivulta.