Seiskarinkoira on rekonstruktio muinaisesta pystykorvatyyppisestä koirasta, jota käytettiin hylkeenpyynnissä Suomenlahden ulkosaarilla, erityisesti Seiskarin saarella. Tämä koiratyyppi katosi lähes kokonaan 1950-luvulla, kun hylkeenpyynti lakkasi elinkeinona. 1990-luvulla Leo V. Sipilä aloitti jäljitystyön löytääkseen hyljekoirien jälkeläisiä Manner-Suomessa, ja hänen löytönsä muodostivat pohjan nykyisille seiskarinkoirille.
Seiskarinkoirakerhon perustaminen
Seiskarinkoirakerho ry perustettiin vuonna 1999 tarkoituksenaan taata tämän lähes kadonneen koirarodun tulevaisuus. Yhdistys toimii itsenäisesti ja ei ole osa mitään kattojärjestöä. Seiskarinkoiria on rekisteröity yli 600 yksilöä, mutta rotua ei tunnusteta virallisesti FCI, PKUtai Suomen Kennelliiton rotulistauksissa.
Seiskarinkoiran historia
Seiskarinkoira, tai hyljekoira, on peräisin Seiskarin saarelta, ja sitä käytettiin aikoinaan apuna hylkeenpyynnissä. Koirat olivat erityisesti arvostettuja niiden kyvystä löytää ja saalistaa hylkeitä jäällä. Rodun lähes katoaminen johtui hylkeenpyynnin loppumisesta ja Seiskarin saaren autioitumisesta.
Koirarodun rekonstruktio
Leo V. Sipilä aloitti 1990-luvulla työn, jossa hän jäljitti mahdollisia Seiskarin saarelta peräisin olevien hyljekoirien jälkeläisiä Manner-Suomessa. Tämä työ johti useiden koirien löytymiseen, jotka täyttivät seiskarinkoiran tuntomerkit ja toimivat nykyisen rodun kantakoirina.
Yhdistyksen toiminta
Seiskarinkoirakerho rytavoitteena on säilyttää ja edistää seiskarinkoirien jalostusta ja ylläpitää rodun puhtautta. Yhdistys järjestää säännöllisesti tapahtumia ja koulutuksia rodun harrastajille ja kasvattajille. Se toimii myös tiedotuskanavana ja yhteisönä kaikille rodusta kiinnostuneille.
Seiskarinkoira nykypäivänä
Nykyään seiskarinkoiria on rekisteröity yli 600, ja rotu on saanut jalansijaa rodun harrastajien keskuudessa. Vaikka rotu ei ole virallisesti tunnustettu, sen ainutlaatuinen historia ja ominaisuudet ovat herättäneet kiinnostusta niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Yhteystiedot
Seiskarinkoirakerhoon voi ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen info[at]seiskarinkoirakerho.fi. Yhdistys tarjoaa lisätietoa rodusta ja sen kasvatuksesta sekä mahdollisuuden liittyä mukaan toimintaan.
Kerhon viralliset sivut: http://seiskarinkoirakerho.fi/
Hyljekoirien historiasta ja seiskarinkoiran synnystä on julkaistu lokakuussa 2019 kirja Hyljekoirat ja seiskarinkoira – Hylkeenpyynnissä käytettyjen koirien historia kivikaudelta nykypäivään (kirjan esittely).
Hyljekoiran historia
Seiskarit ja hylkeenpyynnin merkitys
Viimeisen jääkauden jälkeen, kun jää alkoi sulaa, pohjoiset alueet asutettiin nopeasti, ja hylkeenpyynti oli keskeinen elinkeino näiden alueiden ihmisille, erityisesti talvisin. Hylkeitä, erityisesti norppia, oli vaikea pyydystää, koska niiden hengitysreikien ja pesäluolien löytäminen jäältä oli haastavaa. Koirat, terävien aistiensa ansiosta, osoittautuivat korvaamattomiksi apulaisiksi hylkeenpyynnissä, sillä ne pystyivät jäljittämään hylkeet ihmistä paremmin.
Koirien rooli hylkeenpyynnissä
Koiria käytettiin hylkeenpyynnissä koko Itämeren alueella. Erityisesti Suomenlahdella norppien metsästyksessä koirilla oli suuri merkitys. Norpat elävät yksin, eivätkä laumoissa kuten harmaahylkeet, mikä teki koirien tehtävästä entistä tärkeämmän. Ne etsivät kevättalvella norppien pesäluolia ja hengitysreikiä hiljaisesti, jottei kuutteja tai aikuisia norppia peloteltaisi jään alle.
Hyljekoiran ominaisuudet ja olosuhteet
Hyvän hyljekoiran piti olla kärsivällinen, ohjattavissa ja sosiaalinen, sillä pyyntimatkat saattoivat kestää viikkoja. Koirien piti tulla toimeen ihmisten ja toisten koirien kanssa, koska olosuhteet olivat ahtaat, ja pyyntikunta majoittui usein lumikuoppiin tai veneiden alle.
Koirakannat Suomenlahdella
Hyljekoirat olivat yleisiä koko Suomenlahden alueella, ja ne asuivat saarilla vapaina, lisääntyen luonnonmukaisesti. Saaret, kuten Suursaari, Tytärsaari, Lavansaari ja Seiskari, olivat tärkeitä hylkeenpyyntialueita, ja jokaisella saarella oli omat koirakantansa. Näistä Suursaaren ja Tytärsaaren koirat muistuttivat karjalankarhukoiria, kun taas Lavansaaren ja Seiskarin koirat olivat väritykseltään ja kooltaan kirjavampia.
Muutokset toisen maailmansodan jälkeen
Toisen maailmansodan aikana Suomi menetti useita ulkosaaria Neuvostoliitolle, ja hyljekoirakannat hävisivät evakuointien ja sodan myötä. Hylkeenpyynnin loputtua viimeiset hyljekoirat katosivat tai sekoittuivat muihin paikallisiin koirakantoihin. Perimätiedon mukaan Seiskarilta vietiin koiria 1930-luvulla Vakka-Suomen alueelle, ja nämä koirat olivat lähtökohta nykyiselle seiskarinkoirien kannalle.
Seiskarinkoirien rekonstruktio
Leo Sipilä aloitti 1990-luvulla jäljitystyön löytääkseen Seiskarin koirien jälkeläisiä. Yhdessä Kauko Haapatalon kanssa hän löysi parikymmentä koiraa, jotka muistuttivat Seiskarin koiria. Näistä koirista luotiin nykyinen seiskarinkoirien kanta, ja perustettiin Seiskarinkoirakerho.
Koirien perimä ja rekonstruktio
Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin kyseenalaistaneet yhteyden nykyisten seiskarinkoirien ja alkuperäisten Seiskarin koirien välillä. Nykyisiä seiskarinkoiria pidetään enemmän rekonstruktiona kuin alkuperäisen koirakannan suorina jälkeläisinä, mutta niiden ulkomuoto ja käyttäytyminen perustuvat hyljekoiriin, joita aikoinaan käytettiin pyyntiin.
Tulevaisuuden näkymät
Seiskarinkoirakerho pyrkii ylläpitämään ja edistämään tämän ainutlaatuisen koirakannan säilymistä. Yhdistys on aktiivinen toimija ja tarjoaa koulutusta ja tapahtumia rodusta kiinnostuneille. Vaikka seiskarinkoira ei ole virallisesti tunnustettu rotu, se on saanut tunnustusta ja kiinnostusta niin Suomessa kuin ulkomailla.
Lisää: https://yle.fi/a/3-11700195
