Vihdinkatu 6, 2.krs, Lohja

Moni yrittäjä on koiranomistaja

Koira on monessa taloudessa seuralaisena, joten on loogista, että moni koiranomistaja on myös yrittäjä. Tämä yksityiskohta yrittäjistä jotka ovat koiranomistajia – on hyvä huomioida myös yritysmarkkinoinnissa. Yrityslahjat nimittäin on mahdollista personoida myös tämän mukaan, jos tiedät varmuudella, että asiakkaallasi on koira.

Yrityslahjat ja joululahjat ovat usein aika kinkkisiä tilanteita. Niitä ei toisaalta kannata miettiä liian kauaa, mutta ei pidä myöskään vain rynnätä lähimpään liikkeeseen ostamaan hyllyjä tyhjäksi. Yrityslahjoja aivan kuten joululahjoja on hyvä miettiä rauhassa – ja siten kenties löytää sellaisia lahjoja, jotka merkitsevät jotain vastaanottajalle. Varsinkin jos itse ole koiraihminen ja tiedät satavarmasti, että asiakkaasi on myös koiraihminen, voi hyödyntää tätä tietoa antaessasi lahjan.

Koirien lahjat ja ihmisten lahjat

Monet koirille annettavista lahjoista on potentiaalisesti sekä koiralle että koiranomistajalle iloa tuovia lahjoja. Osa koirien lahjoista taasen voi olla 100% koiran omaa, ja jonkun lahjan tarkoitus on enemmän tuoda iloa omistajalle, kuin kenties itse koiralle. Ostat sitten mitä tahansa koiralle lahjaksi, varmista, ettei se ainakaan ole vaarallinen – ei koiralle, eikä omistajalleen.

Hemmottelut – terveellisyys – tulevaisuus – koiralle ostettava lahja voi hyvinkin olla kertakäyttöinen naposteltava lahja, tai sillä voi olla suuriakin merkityksiä koiran terveydelle ja tulevaisuudelle. Osa lahjoista voi hyvinkin liittyä myös siihen, mitä koiran kanssa tehdään ja harrastetaan – jolloin lahjan ostajan on hyvä tietää vähän tarkemmin omistajasta ja itse koirasta.

  • Merkkikartiot
  • Ruutunauha
  • Tunnistusnoutokapulat
  • Kosketuskeppi ja naksutin

Jos sitten tiedossa on, että koira on pentu… Pennulle hankitaan kaulapanta ja talutushihna, ruokakuppi, leluja, puruluita, peti, kynsisakset sekä kasvattajan neuvomat turkinhoitovälineet. Autoilua varten kuljetuslaatikko voi olla turvallinen ratkaisu. On olemassa koirille tarkoitettuja kitkerän makuisia suihkeita, joilla voi yrittää suojata tuolinjalkoja yms.

Yrityslahja ja koirat

Yritysten antaessa lahjoja koiranomistajille tulee yhdeksi ongelmaksi tietosuoja-asiat, nämä asiat kun nimittäin eivät välttämättä kuulu niihin tietoihin, joita saa asiakkaan yhteyteen tietokantoihin tallentaa, paitsi jos toimit alalla, jolla ne ovat välttämättömiä – joululahjoissa onkin kyse paljon syvemmälle menevästä tiedosta ja ihmisten välisistä suhteista. Yrittäjän toiselle yrittäjälle antamassa lahjassa on usein jotain syvempää yhteyttä, kuin vain satunnainen asiakkuus, ja siksi henkilöt tietävät toisistaan enemmän keskinäisten keskusteluiden tuloksena, ja siksi myös joululahjat saattavat olla enemmän tietoisia.

Mutta jos yritys toimii eläinten kanssa, voi yrityslahja ollakin sellainen, joka toimii kotieläimille – ja niitä voi olla useampia, riippuen siitä onko asiakkaan kotieläin koira, kissa tai jokin muu – ja vaikka tilanteessa se oikea asiakas olisi se koira, niin lahjan annetaan jokatapauksessa omistajan kautta, ja tämän suostumuksella koiralle.

On myös sellaisia yrityslahjoja, jotka toimivat sekä ihmisille että koirille – näitä hyödyntämällä ei tarvitse edes ostaa erikseen erillisiä lahjoja eläinystäville, kun voi samalla antaa lahjan molemmille. Mitä tällaisia lahjoja sinulle tulee heti mieleen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *