Luettavaa

Miten suojata koirat ja kissat punkeilta?

Toimittaja

Punkit ovat levittäytyneet Suomessa laajoille alueille aina pääkaupunkiseudulta pohjoiseen. Punkit viihtyvät enimmäkseen metsissä ja ruohikoissa, ja niitä voi löytyä pihapiiristäkin. Lue asiantuntijan vinkit lemmikkien suojaamiseen punkeilta kesällä.

”Punkkien välttämiseksi koirat ja kissat kannattaa suojata jo keväällä punkkikarkotteella. Punkkikausi kestää Suomessa säästä riippuen vähintään toukokuusta syyskuuhun. Punkkikausi alkaa yleensä silloin, kun lämpötila on päivisin vähintään +5 °C”, eläintenhoitoon erikoistunut farmaseutti Kati Sairanen Yliopiston Apteekista kertoo.

Punkkikarkotteita on erilaisia. Valeluliuos sivellään neljän viikon välein lemmikin niskanahkaan, josta se leviää koko eläimeen ja muodostaa suojan punkkeja vastaan. Toinen vaihtoehto on punkkipanta, jonka suoja kestää jopa koko kesän. Tablettivalmisteet vaativat eläinlääkärin reseptin.

”Suojauksista huolimatta lemmikkiin voi tarttua kesän aikana yksittäisiä punkkeja. Tämän vuoksi on tärkeää tehdä lemmikille päivittäin punkkitarkastus. Käy lemmikin koko turkki sormilla rapsutellen läpi ja tutki karvojen välistä myös lemmikin ihoa”, Sairanen neuvoo.

Toimi näin, jos lemmikilläsi on punkki

Lemmikkiin kiinnittynyt punkki tulee irrottaa mahdollisimman pian. Punkit tulee irrottaa punkinpoistovälineillä, kuten punkkipihdeillä, -lassolla tai -raudalla pakkauksessa olevia ohjeita noudattaen. Näin suojaat lemmikin punkkien levittämiltä taudeilta.

Älä yritä poistaa punkkia sormin tai tukehduttaa sitä. Vääränlainen irrotustapa voi saada punkin oksentamaan, jolloin lemmikki voi saada punkilta taudin. Oikeilla välineillä punkista saa otteen sen suuosasta, mikä on turvallisin tapa poistaa punkki.

”On hyvä muistaa, että punkkisuojan vaikutus ei ala välittömästi. Sen vuoksi lemmikki on hyvä suojata hieman ennakkoon, esimerkiksi pari päivää ennen mökille lähtemistä”, Sairanen sanoo.

Lähde: Yliopiston Apteekki / STT


Muuta mielenkiintoista luettavaa

Koe kesällä Helsingin nähtävyydet ja tekemiset

Helsingin nähtävyydet ovat kuuluisia ympäri maailmaa ja niiden joukossa on monia upeita kohteita. Tässä esittelemme muutamia kiinnostavia nähtävyyksiä Helsingissä, joita kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Helsingin suosittuja paikkoja ovat mm. Suomenlinna, Tuomiokirkko, Kauppatori ja Linnanmäki.

E-kirjat – kätevä tapa kuljettaa lukemista mukana

E-kirjat ovat digitaalisessa muodossa olevia kirjoja, jotka voi ladata älypuhelimeen, tabletille tai lukulaitteeseen. E-kirja tarjoaa kätevän tavan kuljettaa lukemista mukana minne tahansa, sillä yhteen laitteeseen voi ladata useita kirjoja. E-kirjojen suosio on kasvanut viime vuosina, sillä ne ovat usein painettuja kirjoja edullisempia ja ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja.

Äänikirja – uusi tapa nauttia kirjallisuudesta

Äänikirja on loistava vaihtoehto perinteiselle kirjalle, sillä sen avulla voit nauttia kirjallisuudesta missä tahansa ja milloin tahansa. Voit kuunnella kirjan ammattilaisen lukemana esimerkiksi kävellessäsi, pyöräilessäsi tai matkustaessasi. Äänikirjat ovat myös helppo tapa löytää uusia suosikkeja, sillä niitä on saatavilla valtava määrä eri kielillä ja eri genreissä. Äänikirjan avulla voit syventyä tarinaan ja uppoutua kirjallisuuden maailmaan aivan uudella tavalla.