Ajankohtaista

Lähes puolet suomalaisista hyväksyy koiran fyysisen kurittamisen

Ylläpito

Tuoreen kyselytutkimuksen* mukaan miltei joka toinen suomalainen sallii fyysiset rangaistukset koiran ongelmakäytökseen puuttumisessa. Kasvaneesta ammattiavun tarjonnasta huolimatta moni veisi ongelmakoiran suoraan piikille. Uutuussarjassa National Geographic -kanavalla ongelmakoiria kouluttava Matt Beisner osoittaa, että vanhakantaiset otteet joutavat romukoppaan. 

Tammikuussa yli tuhannelle suomalaiselle tehty kyselytutkimus paljastaa, että moni sallii koiran fyysisen kurittamisen ongelmakäytökseen puuttumisessa. Noin 42 prosenttia vastaajista pitää sitä vähintään joissain tapauksissa hyväksyttävänä. Neljäsosa suomalaisista myöntää kurittaneensa joskus koiraa siten, että on potenut jälkikäteen huonoa omaatuntoa. 

Tulotasolla yhteys kurittamiseen

1,3 prosenttia on sitä mieltä, että fyysisen rangaistuksen käyttö on aina hyväksyttävää. Näkemykset kuitenkin vaihtelevat suuresti vastaajan tuloluokan mukaan. Yli 60 000 euroa vuodessa tienaavista jopa 7,7 prosenttia pitää fyysistä rangaistusta aina hyväksyttävänä. Muissa tuloluokissa vastaavat osuudet jäävät suurimmillaan 2,8 prosenttiin. 

Fyysinen rangaistus ei kuitenkaan yleensä korjaa ongelmakäytöksen varsinaista aiheuttajaa. Kyselytutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista uskoo, että ongelmakoirien käytös on muutettavissa. 63 prosenttia vastaajista turvautuisi tarvittaessa koiraterapeuttiin tai ongelmakoiran kouluttajaan. 

“Pahoja koiria ei ole olemassakaan”

Maailman tunnetuimpiin koirankouluttajiin lukeutuva Matt Beisner tyrmääkin kalkkeutuneet toimintatavat ongelmakoirien käsittelyssä. Hänen menetelmiensä lähtökohtana on koiran mielenliikkeiden ymmärtäminen. Beisnerin tähdittämässä Koirat kuriin -uutuussarjassa mennäänkin aina pintaa syvemmälle. 

– Todistamme, että pahoja koiria ei ole olemassakaan – emmekä tarvitse kouluttamisessa herkkuja, komentamista tai alistamista. Opetan ihmisille, kuinka he voivat kehittää suhdetta koiriinsa ja sen myötä saada toivoa ja rauhaa kotiinsa. Koirat kuriin -sarja kertoo tällaisista kasvutarinoista, Beisner kertoo. 

Yllättävän moni veisi piikille

Kotimaisessa koirakulttuurissa on kuitenkin edelleen paljon tehtävää: yllättävän moni vastaaja (10,6 %) veisi koiran suoraan lopetettavaksi siinä tapauksessa, ettei saisi tämän ongelmakäytöstä kuriin omin neuvoin. Tässäkin parhaiten tienaavien osuus oli muita suurempi: heistä 23,1 prosenttia veisi koiran suoraan piikille.

Koirat kuriin -ohjelmassa astutaan Mattin maailmaan, jossa mies muokkaa koirien käytöstä kekseliäin keinoin. Jokaisessa jaksossa kerrotaan inspiroivia tarinoita koirien kuntoutuksesta. Ohjelma on täynnä käytännön tietoa. Ensimmäisessä jaksossa Matt ottaa käsittelyyn kolme koiraa. Vaarallisen kaunis Australian paimenkoira, väkivaltainen mopsi ja koira, jonka rauhallinen nimi ei vastaa sen käytöstä.

Koirat kuriin nähdään National Geographic -kanavalla perjantaisin klo 22.00 7. helmikuuta alkaen.