Koira tarvitsee liikunnan lisäksi älyllisiä haasteita sopivassa määrin. Koiran aktivoiminen tarkoittaa sitä, että koira pääsee käyttämään aivojaan ja ratkaisemaan tehtäviä. Samalla koiran huomio kiinnittyy toisaalle ei-toivotusta käyttäytymisestä ja suuntautuu sinne, minne omistaja haluaa. Koiraa voi aktivoida monin eri tavoin ja kokeilemalla löytyy se omalle koiralle parhaiten sopiva tapa.

Tyytyväisyyden lisääminen
Virikkeiden ja aktivointitehtävien tarjoaminen koiralle parantaa sen elämänlaatua. Koiran tyytyväisyys lisääntyy. Koiran ongelmanratkaisukyky paranee, jos se pääsee säännöllisesti harjoittelemaan erilaisia tehtäviä. Koira myös kokee onnistumisen tunnetta, kun se saa tehtävän suoritettua. Koiran on tärkeää päästä myös toteuttamaan sille luontaisia käyttäytymistarpeita, eli etsimään ruokaa, käyttämään kuonoa haisteluun ja pureskelemaan sallittuja esineitä. Silloin, kun ujo koira pääsee ratkaisemaan ongelmia, sen itseluottamus kasvaa. Nirson koiran voi saada syömään paremmin, kun se joutuu työskentelemään ruokansa eteen. Hotkivan koiran saa taas syömään rauhallisemmin, kun se joutuu näkemään vaivaa ruuan saamiseen aktivointilelun sisältä ulos. Aktivointilelut voivat auttaa monella eri tavalla eriluonteisia koiria. Häiriökäyttäytyminen johtuu usein siitä, että koiralla on liikaa energiaa, jolle ei ole hyvää purkautumistapaa. Koiran purkaessa energiaansa aktivointilelujen parissa, sillä ei ole enää ainakaan niin paljoa energiaa häiriökäyttäytymiseen.
Lelulla aktivointi
Koiran aktivointi on helpointa aloittaa sisätiloissa antamalla koiralle aktivointilelu, joka sisältää ruokaa. Toinen vaihtoehto on pelata sen kanssa aktivointileikkiä. Silloin kun koiraa aktivoidaan, on tärkeää, että koira pysyy rauhallisena ja keskittyy tehtäväänsä. Rauhallinen aktivointi lelujen avulla sopii hyvin sisätiloihin. Koiran aivot rasittuvat, mutta samalla vältytään esinevahingoilta, joita riehuminen saattaa aiheuttaa. Koiralle voi antaa aktivointileluja missä ikävaiheessa tahansa, mutta pentu ei välttämättä jaksa keskittyä yhtä hyvin kuin aikuinen koira. Keskittymistä voi häiritä esimerkiksi punkin purema, hoito-ohjeita löytyy monelta eri sivustolta. Pentu tarvitsee hauskaa tekemistä, joita se saa peleistä. Koira saattaa kuitenkin turhautua tai kyllästyä, jos tehtävät ovat sille liian vaikeita. Pennulle kannattaa antaa helppoja aktivointitehtäviä ja auttaa sitä tarvittaessa. Eläinkaupan myyjä voi ehdottaa sopivia aktivointileluja, kun kerrot miten koira tykkää leikkiä, ja mistä se innostuu.
Aktivointilelut ja ruokailu
Koiran tarvitseman ruoka-annoksen voi antaa aktivointilelun sisältä tarvittaessa useamman kerran päivässä. Monet koirat nauttivat siitä, että ne saavat nähdä vaivaa ja samalla ne syövät rauhallisemmin. Koiralle voi laittaa kuivaruokaa tai herkkuja aktivointipallon sisälle, jolloin koiran pitää pyöritellä palloa, jotta se saa ruuan vähitellen ulos. Pallon voi aluksi antaa koiralle lattialla, jossa ei ole esteitä tai muita esineitä, jolloin pallosta on helppoa saada herkut ulos. Vaikeusastetta voi lisätä lisäämällä tilaan tuoleja ja muita esteitä, jolloin pallon vierittäminen on vaikeampaa. Ruuan voi myös laittaa Kong-lelun sisälle. Tähän tarkoitukseen sopii parhaiten kostea ruoka tai valmis tahna, joka on tarkoitettu pursotettavaksi lelun sisälle. Vaikeusastetta voi lisätä pakastamalla lelun sisältöineen. Pakastettu lelu antaa puuhaa pitkäksi aikaa
Aktivointimatot ja -pelilaudat
Koira pääsee käyttämään aivojaan aktivointimaton ja -pelilaudan avulla. Tällöin se pääsee käyttämään nenäänsä, joka on koiran tärkein työkalu. Aktivointimatto toimii siten, että maton hapsujen sekaan piilotetaan ruokaa, ja koira joutuu käyttämään hajuaistiaan, jotta se löytää herkkunsa. Aktivointipeleissä on sama idea, koira joutuu keksimään pelin idean eli sen, miten herkku vapautuu lelusta. Koira saattaa joutua liikuttelemaan nappuloita pelilaudalla, jolloin aukeavan luukun takaa paljastuu herkku. Koira voi myös joutua avaamaan luukkuja eri tavoilla. Herkut eivät tule esiin voimaa käyttämällä, vaan koira joutuu käyttämään aivojaan ja etsimään ratkaisuja pulmiin. Peleissä on paljon erilaisia vaikeusasteita, jotka on tarkoitettu erilaisille koirille pennuista aikuisiin koiriin. Koiralle kannattaa antaa ensimmäiseksi peliksi helppo peli, jotta se tajuaa mitä siltä halutaan ja mielenkiinto peleihin säilyy.