Ajankohtaista, Luettavaa

Hännät heilumaan Koiranpäivänä 24.4.

Ylläpito

Kennelliiton valtakunnallista Koiranpäivää vietetään torstaina 24.4. Päivänsankarin aktivointia ja roolia yhteiskunnassa esille nostavia tapahtumia vietetään ympäri Suomen.

– Toivottavasti mahdollisimman moni häntä heiluu iloisesti Koiranpäivän tapahtumissa eri puolilla maata tänäkin vuonna, viestittää Kennelliiton toiminnanjohtaja Pirjo Onza.

Kennelliitto haluaa muistuttaa kaikkia koiranomistajia Koiranpäivänä ihmisen parhaan ystävän merkityksestä. Koiranpäivänä korostetaan pehmeitä ja lämpimiä arvoja, ja kerrotaan koiran roolista yhteiskunnassa.

Lähde Koiranpäivän virikelenkille!

Kaikki koirat tarvitsevat lajin- ja rodunomaista liikuntaa ja toimintaa, Onza muistuttaa.

– Tavoitteena on saada mahdollisimman moni liikkumaan aktiivisesti koiransa kanssa päivittäin. Haastamme kaikki koiranomistajat Koiranpäivänä yhteislenkille tai virikelenkille koirineen.

Suomessa on Taloustutkimuksen arvion mukaan noin 800 000 koiraa. Tämä tarkoittaa sitä, että koirat liikuttavat omistajiaan noin kaksi miljoonaa kertaa päivittäin. Lenkeistä on hyötyä myös koiranomistajille.

Koiranomistajat voivat kertoa sosiaalisen median kanavilla tunnelmia yhteis- ja virikelenkeiltä tunnisteella #laumaliikkuu ja #Koiranpäivä2025.

Tulevat kuntapäättäjät ovat tervetulleita mukaan Koiranpäivän tapahtumiin

Kennelliitto julkaisi ennen kuntavaaleja omat kuntavaalitavoitteensa. Ne kannustavat kaikkia kuntia koiramyönteisyyteen niin, että koirien ja koiraharrastajien tarpeet huomioidaan kuntatason palveluissa, suunnittelussa ja päätöksenteossa. Koiramyönteisyys kunnassa on myös sitä, että kunta tekee koirien ja omistajien arjesta sujuvaa, rakentaa viihtyisää elinympäristöä sekä houkuttelee yritystoimintaa.

Kutsumme tulevat kuntapäättäjät mukaan Koiranpäivän tapahtumiin keskustelemaan paikallisten koiraharrastajien kanssa siitä, miten koiramyönteisyyttä kunnissa eri puolella Suomea voidaan kehittää. Koiramyönteisyys voi olla kunnalle merkittävä vetovoimatekijä.

Tietoa Koiranpäivän tapahtumista löytyy Kennelliiton verkkosivuilta

Kennelliiton verkkosivuille on koottu tietoa paikallisista Koiranpäivän tapahtumista. Tiedot tapahtumista löytyvät täältä. Tapahtumalistaus täydentyy vielä.