Kesän automatkalle koiran kanssa: muista turvalaitteet ja viileät tauot
Koiran tulisi käyttää henkilöautossa matkustaessaan sille sopivaa turvalaitetta. Liikenneturva muistuttaa, että matkan ja taukojen aikana on huolehdittava, että koiralla ei...
Koiran tulisi käyttää henkilöautossa matkustaessaan sille sopivaa turvalaitetta. Liikenneturva muistuttaa, että matkan ja taukojen aikana on huolehdittava, että koiralla ei...
Kesäiset säät ovat saapuneet Suomeen ja moni suunnittelee pian siirtyvänsä mökille tai lähtevänsä kesälomareissuun lemmikin kanssa. Kesässä piilee monta vaaranpaikkaa,...
Sunnuntaina 24.4.2021 vietetään valtakunnallista Koiranpäivää.
Moni koira rakastaa lunta, mutta kovat pakkaset, lumi ja jää tuovat mukaan myös muutamia haasteita: koiran tassut ovat koetuksella ja koiralle...
Koira on useimmiten rakas perheenjäsen ja se tuo elämään tärkeää sisältöä. Koiran hyvinvoinnin eteen halutaan tehdä mahdollisimman paljon, jotta lemmikki...
Koira reagoi pelkäämällä ympäristössä kohtaamaansa ärsykkeeseen, joka voi olla eloton tai elävä kohde tai jokin tapahtuma. Pelkoa voi aiheuttaa pölynimuri,...
Kansainvälistä opaskoirapäivää vietetään huomenna 28.4. Liikenneturva ja Opaskoirayhdistys korostavat, että hyötykoiran kanssa kulkevat on otettava liikenteessä erityisesti huomioon. Työtä tekevälle...
CBD-öljy on kannabiskasvista valmistettua öljyä, jota valmistetaan sen merkittävien lääketieteellisten vaikutusten takia. Öljyn positiivisista vaikutuksista hyötyy kaikki nisäkkäät. Lemmikkieläinten omistajat...
Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy:n viime viikolla antama lahjoitus Wise Nose – Suomen hajuerottelu ry:lle, mahdollistaa koronakoirien pilottiryhmän koulutuksen. Yhdistys tarvitsee kuitenkin...
Helsingin yliopisto on tutkinut koirien käyttöä koronatestauksessa ja Wise Nose – Suomen hajuerottelu Ry on nyt aloittamassa laajamittaista koronakoirien koulutusta....